Temu on nyt yli 50-vuotiaiden suomalaisten suosituin verkkokauppa – suomalaisnuoret ostavat pohjoismaalaisista eniten käytettyjä tuotteita verkosta
- Ikäryhmittäin tarkasteltuna Temu on yli 50-vuotiaiden suomalaisten suosituin verkkokauppa. Myös muissa Pohjoismaissa iäkkäämmät kuluttajat suosivat Temua nuorten suosiessa etenkin Zalandoa, selviää paketti- ja logistiikkayhtiö PostNordin tuoreesta kuluttajatutkimuksesta.*
- Suomalaiset nuoret ovat käytettyjen tuotteiden verkkokaupan edelläkävijöitä. Tutkimukseen vastanneista 18–29-vuotiaista suomalaisista jopa 56 prosenttia on ostanut käytettyjä tuotteita verkosta kuluneen kuukauden aikana, mikä on useamman prosenttiyksikön verran enemmän kuin muissa Pohjoismaissa.
- Kaikki ikäryhmät mukaan luettuna suomalaisten suosituin verkkokauppa on Zalando (31 %), toiseksi suosituin Temu (24 %) ja kolmanneksi suosituin Amazon (13 %). Temu on kolmen suosituimman verkkokaupan joukossa kaikissa tutkimuksessa mukana olleissa Pohjoismaissa.
- Suomalaisista kuluttajista 80 prosenttia kertoo ostaneensa tuotteita verkosta viimeisen kuukauden aikana, kun ruotsalaisilla vastaava luku on 88 prosenttia, norjalaisilla 81 prosenttia ja tanskalaisilla 80 prosenttia. Vuonna 2019 Suomen vastaava luku oli ainoastaan 50 prosenttia.
- 39 prosenttia suomalaisista tekee verkko-ostoksia ulkomailta vähintään kerran kuukaudessa. 18–29-vuotiaista vastaajista 15 prosenttia tekee verkko-ostoksia ulkomailta viikoittain. Ulkomaisista verkkokaupoista ostaessaan suomalaiset suosivat Ruotsia.
Temu on yli 50-vuotiaiden suomalaisten suosituin verkkokauppa. Tämä ilmenee PostNordin E-commerce in the Nordics -tutkimusraportista*, jossa vertailtiin 18–79-vuotiaiden suomalaisten, ruotsalaisten, norjalaisten ja tanskalaisten kuluttajakäyttäytymistä verkkokaupassa.
Tutkimukseen vastanneista 50–64-vuotiaista suomalaisista 26 prosenttia on ostanut tuotteita Temusta viimeisen kolmen kuukauden aikana, kun vastaava luku saman ikäryhmän toiseksi suosituimman verkkokaupan Zalandon kohdalla on 25 prosenttia. Ikäryhmässä 65–79-vuotiaat 24 prosenttia on ostanut tuotteita Temusta viimeisen kolmen kuukauden aikana, kun vastaava luku ikäryhmän toiseksi suosituimman verkkokaupan Zalandon kohdalla on ainoastaan 12 prosenttia.
Tutkimuksen mukaan nuorempien suomalaisten ikäryhmien suosituin verkkokauppa on Zalando. Ikäryhmässä 18–29-vuotiaat 51 prosenttia tutkimukseen vastanneista suomalaisista on ostanut tuotteita Zalandosta viimeisen kolmen kuukauden aikana, kun vastaava luku ikäryhmän toiseksi suosituimman verkkokaupan Temun kohdalla on 21 prosenttia.
Ikäryhmässä 30–49-vuotiaat 34 prosenttia tutkimukseen vastanneista suomalaisista on ostanut tuotteita Zalandosta viimeisen kolmen kuukauden aikana, kun vastaava luku ikäryhmän toiseksi suosituimman verkkokaupan Temun kohdalla on 23 prosenttia.
– Temun suosio vanhempien ikäryhmien keskuudessa tuli hieman yllätyksenä, sillä yleisesti on ajateltu, että Temun vahva kasvu on perustunut nuorten kuluttajien suosiolle. Uuden tutkimuksemme mukaan kuitenkin erityisesti vanhemmat ikäryhmät näyttävät ottaneen Temun omakseen, Suomen PostNord Oy:n myyntijohtaja Linda Nyberg sanoo.
Temu on vanhempien ikäryhmien suosiossa myös muissa Pohjoismaissa. Ruotsissa Temu on suosituin verkkokauppa 50–64-vuotiaiden keskuudessa, jossa 34 prosenttia ikäryhmästä osti tuotteita Temusta viimeisen kolmen kuukauden aikana. Tanskassa Temu on suosituin 65–79-vuotiaiden keskuudessa, jossa 19 prosenttia ikäryhmästä osti tuotteita Temusta viimeisen kolmen kuukauden aikana. Norjassa Temu on suosituin 50–79-vuotiaiden keskuudessa.
– Vanhempien ikäryhmien keskuudessa Temun suosiota lisännee se, että Temun tuotevalikoima kattaa tuotteita, joita ei perinteisesti ole mielletty yleisverkkokaupan tuotteiksi. Sieltä saa aivan kaikkea kotiin ja harrastamiseen, oli kyse sitten puutarhakalusteista, autotarvikkeista tai vaikka veneeseen tarvittavista varaosista. Jos aiemmin kuluttajan piti melko tarkasti tietää, että mistä erikoisverkkokaupasta saa tilattua tietyn tuotteen, nyt Temu tarjoaa samat tuotteet yhdestä paikasta ja huomattavasti halvemmalla, Nyberg pohtii.
Suomalaiset nuoret ostavat eniten käytettyjä tuotteita verkosta
PostNordin tutkimukseen vastanneista 18–29-vuotiaista suomalaisista jopa 56 prosenttia on ostanut käytettyjä tuotteita verkosta kuluneen kuukauden aikana. Samassa ikäryhmässä ruotsalaisten vastaava luku on 54 prosenttia ja tanskalaisten 47 prosenttia. Norjalaisista noin puolet ikäryhmästä on ostanut käytettyjä tuotteita verkosta.
Kaikki ikäryhmät mukaan lukien 26 prosenttia suomalaisista vastaajista on ostanut käytettyjä tuotteita verkosta kuluneen kuukauden aikana, kun ruotsalaisilla vastaava luku on 32 prosenttia, norjalaisilla 29 prosenttia ja tanskalaisilla 33 prosenttia.
– Suomessa ja muissa Pohjoismaissa käytettyjen tuotteiden kauppa on lisääntynyt reilusti viime vuosina. Uusi tutkimusdata osoittaa, että nuorten kohdalla olemme jopa muita Pohjoismaita edellä käytettyjen tuotteiden verkkokaupassa. Usein on niin, että uudet trendit rantautuvat Suomeen Pohjoismaista viimeiseksi, mutta tällä kertaa on hienoa huomata, että suomalaiset nuoret ovat edelläkävijöitä käytettyjen tuotteiden verkko-ostamisessa, Nyberg sanoo.
Suomalaisten suosituin verkkokauppa on Zalando – Temu kolmen suosituimman joukossa kaikissa Pohjoismaissa
Kaikki ikäryhmät mukaan lukien suomalaisten suosituin verkkokauppa on Zalando, toiseksi suosituin Temu ja kolmanneksi suosituin Amazon. 31 prosenttia tutkimukseen vastanneista suomalaisista oli ostanut tuotteita Zalandosta viimeisen kolmen kuukauden aikana, 24 prosenttia Temusta ja 13 prosenttia Amazonista.
Temu on maan kolmen suosituimman verkkokaupan joukossa kaikissa tutkimuksessa mukana olleissa Pohjoismaissa. Ruotsissa Temu on maan kolmanneksi suosituin verkkokauppa, jossa 28 prosenttia tutkimukseen vastanneista ruotsalaisista oli ostanut tuotteita Temusta viimeisen kolmen kuukauden aikana, Norjassa maan suosituin (36 %) ja Tanskassa toiseksi suosituin (22 %).
– Tutkimus vahvistaa, että Temu on tullut ryminällä kaikkien Pohjoismaiden verkkokauppamarkkinoille viimeisen vuoden aikana. On mielenkiintoista jäädä seuraamaan, että onko Temu tullut jäädäkseen ja pystyykö se edelleen kasvattamaan suosiotaan, sillä muut suositut verkkokaupat Amazon ja Zalando ovat jo vakiintuneita toimijoita kaikissa Pohjoismaissa, joille on jo muodostunut uskollinen asiakaskunta, Nyberg pohtii.
Suomalaiset ostavat tanskalaisten ohella vähiten verkkokaupoista – kasvua silti 30 prosenttiyksikköä viidessä vuodessa
E-commerce in the Nordics -kuluttajatutkimukseen vastanneista suomalaisista 80 prosenttia kertoo ostaneensa tuotteita verkosta viimeisen kuukauden aikana, kun ruotsalaisilla vastaava luku on 88 prosenttia, norjalaisilla 81 prosenttia ja tanskalaisilla 80 prosenttia. Vuonna 2019 Suomen vastaava luku oli ainoastaan 50 prosenttia.
– Suomalaiset ovat kirineet tanskalaisten rinnalle verkkokauppaostamisen yleisyydessä, mutta etenkin Ruotsin lukuihin on vielä matkaa. Viidessä vuodessa on kuitenkin tapahtunut paljon kehitystä myös suomalaisessa verkkokauppakulttuurissa, etenkin pandemian aikana. Vuonna 2019 vain noin puolet tutkimukseen vastanneista kertoivat ostaneensa tuotteita verkosta viimeisen kuukauden aikana, Nyberg kertoo.
39 prosenttia suomalaisista tekee verkko-ostoksia ulkomailta vähintään kerran kuukaudessa – suosituin maa on Ruotsi
Tutkimukseen vastanneista suomalaisista 39 prosenttia tekee verkko-ostoksia ulkomailta vähintään kerran kuukaudessa. 18–29-vuotiaista vastaajista 15 prosenttia tekee verkko-ostoksia ulkomailta viikoittain, kun muiden ikäryhmien kohdalla viikoittain ulkomaisia verkko-ostoksia tekee alle 5 prosenttia.
Maittain tarkasteltuna suomalaisten yleisin ulkomaa verkko-ostoksille on Ruotsi. 42 prosenttia suomalaisista vastaajista tekee verkko-ostoksia Ruotsista. Ruotsin jälkeen yleisimmät ulkomaat suomalaisten verkko-ostoksille ovat Saksa (40 %), Kiina (31 %), Yhdistynyt kuningaskunta (17 %) ja Yhdysvallat (17 %).
Ruotsalaiset tekevät ulkomaiset verkko-ostoksensa yleisimmin Kiinasta (37 %), tanskalaiset Saksasta (42 %) ja norjalaiset Ruotsista (36 %).
– Tutkimus osoittaa, että Pohjoismaissa muiden maiden kansalaiset ostavat vähiten tuotteita juuri suomalaisista verkkokaupoista. Suomalaisten verkkokauppiaiden olisi hyvä satsata myyntiin Pohjoismaissa, sillä pohjoismaalaiset kuluttajat ovat yhä tottuneempia ostamaan ulkomaisista verkkokaupoista ja suomalaisen viennin kasvattamiseksi muissa Pohjoismaissa riittää yhä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia, Nyberg pohtii.
Lisää dataa suomalaisten sekä muiden pohjoismaalaisten verkkokauppakäyttäytymisestä löydät PostNordin jatkossa kerran puolessa vuodessa julkaistavasta E-commerce in the Nordics -kuluttajatutkimuksesta.
*E-commerce in the Nordics -tutkimusraportissa esitetyt tiedot perustuvat Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Tanskassa tehtyyn kuluttajatutkimukseen. Tutkimukset tehtiin maalis- ja huhtikuussa 2024, ja niihin vastasi 1 000 18-79-vuotiasta henkilöä Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Norjan tutkimuksessa oli 974 vastaajaa.
Kaikki raportissa esitetyt tiedot perustuvat kyseisiin tutkimuksiin, ellei toisin mainita. Vastaava raportti on tuotettu aiemmin vuosina 2010-2019. Tiedonkeruumenetelmässä tapahtuneiden muutosten vuoksi suoraa vertailua tämän raportin ja aiempien sarjojen välillä on vältettävä. Yleiset suuntaukset ja merkittävät muutokset kuluttajakäyttäytymisessä ovat kuitenkin edelleen kiinnostavia, ja niitä käytetään raportissa esimerkkeinä.