Ohita navigointi ja haku
Verkkopalvelumme ei tue enää Internet Exploreria. Käytä sen sijaan Chrome, Edge, Firefox tai vastaavaa selainta nopeamman ja sujuvamman käytön varmistamiseksi. Öppna i Microsoft Edge

PostNord toi Lappeenrannan keskustaan 24/7 auki olevat ulkopakettiautomaatit

PostNord on tuonut ensimmäisenä paketti- ja logistiikka-alan toimijana ympäri vuorokauden auki olevia ulkopakettiautomaatteja Lappeenrannan keskustaan. Lähibokseiksi kutsuttuja automaatteja on avattu Lappeenrantaan yhteensä kolme, ja tarkat sijainnit ovat Savonkatu 32 (Keskus), Korpraalinkuja 1 (Kuusimäki) sekä Laserkatu 1 (Skinnarila).  

Ruuhkaiset pakettiautomaatit ja kauas kotoa ohjautuvat paketit ovat herättäneet keskustelua kuluttajien keskuudessa viime aikoina. Automaattien ruuhkaisuuden syynä on suomalaisten vuosi vuodelta lisääntyvä verkkokauppaostaminen sekä pakettiautomaattien suosiminen toimitustapana. PostNordin teettämän kyselytutkimuksen* mukaan vuoden 2024 helmikuussa jopa 62 prosenttia suomalaisista kertoi noudon pakettiautomaatista olevan mieluisin paketin toimitusvaihtoehto.

Vastatakseen kasvavaan kysyntään, PostNord on laajentanut ulkoautomaattiverkostoaan myös Lappeenrannassa, josta löytyy jo 12 yhtiön sisäautomaattia sekä yksi kauempaa keskustasta PostNordin jakeluterminaalin pihalla sijaitseva ulkoautomaatti osoitteesta Myllymäenkatu 13.

– PostNordin ulkoautomaatit eli Lähiboksit ovat helppokäyttöinen ja nopea tapa saada paketit lähemmäksi kuluttajia. Ulkoautomaatit tarjoavat myös monien kaipaamaa joustoa aikatauluihin, sillä esimerkiksi vuorotyötä tekevillä voi olla tarve päästä hakemaan pakettinsa myös kauppojen aukioloaikojen ulkopuolella. Ulkoautomaatista paketin voi hakea vaikka keskiyöllä niin halutessaan. Pakettien noutamiseen Lähiboksista ei tarvita mitään erillistä koodia, vaan PostNordin sovellus ja Bluetooth-yhteys riittävät, kertoo PostNordin myyntijohtaja Linda Nyberg.

– Lappeenrannassa halusimme panostaa alueisiin, joilla on paljon liikennettä ja etenkin opiskelijoita, sillä he ovat verrattain ahkeria verkko-ostajia. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Lappeenrannan keskustassa kokeillaan ulkoautomaatteja, joten jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, millaisen vastaanoton automaatit saavat. Tarvittaessa Lähibokseja voidaan lisätä joustavasti eri lokaatioihin, Nyberg jatkaa.

Parantuvan käyttökokemuksen lisäksi Lähiboksit vähentävät turhia toimitusyrityksiä ja parantavat toimitusvarmuutta, sillä niihin kuljetetaan ainoastaan PostNordin omia lähetyksiä. Näin kuljettaja tietää aina paketin viedessään, että paketille löytyy varmasti vapaa lokero. Turhien toimitusyritysten karsiminen on helppo tapa vähentää niin kutsutun viimeisen kilometrin eli pakettiterminaalista vastaanottajalle kuluvan matkan päästöjä.

Ensimmäiset PostNordin Lähiboksit tulivat Suomeen vuoden 2022 maaliskuussa Tampereelle ja Turkuun. Lähiboksi-verkosto on laajentunut kovaa vauhtia ja nykyään niitä löytyykin jo koko Suomen pituudelta – Tammisaaresta Inariin asti. Yhteensä Lähibokseja on Suomessa noin 350 eri sijainnissa, mikä tekee PostNordin ulkoautomaattiverkostosta Suomen kattavimman.

– Lähiboksit eivät vaadi kiinteää asennusta tai sähköliitäntää, joten ne voidaan sijoittaa täysin kuluttajien tarpeiden mukaan. Tällä hetkellä Lähibokseja löytyy muun muassa taloyhtiöiden pihoista sekä Lidlin ja S-ryhmän myymälöiden edustoilta, mutta jatkossa tarkoituksena on sijoittaa automaatteja mahdollisuuksien mukaan myös kaupungin omistamille tonteille, Nyberg kertoo.

*PostNord on tilannut tutkimuskonserni Ipsokselta kyselytutkimuksen, jossa vertaillaan kuukausittain suomalaisia, ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia 18–74-vuotiaita, jotka ovat joskus ostaneet tavaroita verkosta.

Ehdota paikkaa