Zero waste – tervetuloa kiertotalouteen
Zero waste -strategia on hyväksi yhteiskunnalle ja – usko tai älä – myös yrityksen kannattavuudelle. Matkan varrella on kuitenkin paljon esteitä ylitettävänä, ja myös zero wasten eli nollahukan määritelmät vaihtelevat. Tempo oikaisee tavallisimmat väärinkäsitykset ja ajatusvirheet.
Nykypäivän talousjärjestelmää voi kuvata lineaariseksi: raaka-aineet jalostetaan tuotteiksi, jotka rajallisen käyttöajan jälkeen heitetään pois ja joista tulee jätettä. Myös toimitusketjuja voi kuvata samalla lineaarisella tavalla: ketju alkaa raakamateriaalista ja päättyy hävitettyyn tai loppuun käytettyyn lopputuotteeseen, joka päätyy kaatopaikalle tai polttouuniin. Viime vuosina uudenlainen ajattelutapa on kuitenkin alkanut hiipiä sekä tuotantoon että kuluttamiseen. Sitä on kuvattu yleiskäsitteellä zero waste eli nollajäte tai -hukka.
Tällä hetkellä vain noin yhdeksän prosenttia kaikesta maailmassa valmistetusta muovista kierrätetään, joten materiaalien kiertoa on varaa parantaa. Pohjoismaissa on runsaasti mielenkiintoisia zero waste -hankkeita, joita ovat ideoineet niin teollisuusyritykset, ravintolat kuin yksityishenkilöt.
Myös valmistavien yritysten joukossa on paljon esimerkkejä: Autonvalmistaja Subarun tuotantolaitos Lafayettessa Yhdysvaltojen Indianassa on ollut vuodesta 2006 lähtien zero waste -tehdas eli se ei tuota lainkaan kaatopaikkajätettä. Toinen esimerkki on Sierra Nevada -panimo, joka on ilmoittanut eliminoivansa tuotannossaan 99,8 prosenttia kaikesta jätteestä. Kolmas esimerkki on Ethique-kosmetiikkamerkki, joka määrittelee itsensä zero waste -yritykseksi, koska se valmistaa ympäristöystävällisiä ihonhoitotuotteita, joissa ei ole muovipakkauksia.
Zero waste -toimintapa tukee tuotemerkkiä ja – toisin kuin usein luullaan – yrityksen kannattavuutta. Zero waste -strategia on tuonut sekä Subarulle että Sierra Nevadalle miljoonien dollarien vuotuiset säästöt.
– Yritykset panostavat kiertotalouteen syistä, jotka usein liittyvät talouteen, sanoo Lundin yliopiston yritystalouden professori Hervé Corvellec, joka on erikoistunut kiertotalouteen ja jätteiden käsittelyyn.
Kotitaloustähteistä ydinjätteeseen
Corvellecin mukaan zero waste -käsite määritellään eri tavoin eri yhteyksissä. Kuluttajille ja ympäristöjärjestöille se tarkoittaa yleensä kotitalousjätteen vähentämistä. Joillekin organisaatioille se tarkoittaa jätteenpolton torjumista, ja jätealan yrityksille se merkitsee jätteenkäsittelyn tehostamista. Se voi myös tarkoittaa zero waste -taloutta, jossa jätteestä päästään eroon rakenteellisen suunnittelun keinoin ja jonka tavoitteena on kiertotalous.
– Jokainen näistä määritelmistä on kiistanalainen. Esimerkiksi kotitalousjätteen vähentäminen ei välttämättä vähennä jätteen määrää ylempänä ketjussa. Yritysten pyrkimys kohti kiertotaloutta voi tarkoittaa, että ne haluavat hallita raaka-ainevirtoja, esimerkiksi tekstiilejä, ja luopua taloudellisista syistä niistä kierrätysjärjestelmistä, jotka ovat jo käytössä, Corvellec sanoo.
Hänen mukaansa zero waste onkin osittain tyhjä käsite.
– Jätteen syntymistä ei voi välttää. Sen sijaan meidän pitää päättää, minkä jätteen olemme valmiita hyväksymään ja mitä emme, ja toimia sen pohjalta. Olemmeko esimerkiksi valmiita hyväksymään ydinjätteen? Jos emme, ydinvoimasta pitää luopua.
Tavallinen zero wasteen liittyvä väärinkäsitys on se, että jätteen vähentäminen olisi tekninen haaste.
– Se on ennen kaikkea poliittinen haaste. Jätteen vähentäminen vaatii lainsäädäntöä ja standardeja, joka pakottavat muutokseen, Corvellec toteaa.
Last milen jälkeen tulee first mile
Toimitusketjusta puhuttaessa mainitaan usein ”last mile”, jolla tarkoitetaan niitä erityisiä haasteita, joita tuotteen loppumatka kuluttajalle aiheuttaa logistiikkajärjestelmässä. Pitkät kuljetusmatkat esimerkiksi meriteitse voivat olla halpoja, mutta kuljetuksissa varastolta loppuasiakkaalle vaaditaan usein kalliimpia ratkaisuja.
Kiertotaloudessa tämä viimeinen etappi ei enää ole viimeinen, vaan sen jälkeen tulee ”first mile”, joka tuo mukanaan uusia haasteita: Miten voidaan varmistaa, että pois heitettyä voidaan käyttää uudelleen ja että loppukäyttäjästä voi jopa tulla raaka-aineen toimittaja seuraavassa kiertovaiheessa? Miten asiakkaan saa palauttamaan tuotteen käytön jälkeen pois heittämisen sijasta? Ja miten tämä kaikki toteutetaan kannattavasti?
– Panttijärjestelmä on toimiva tapa erityisesti elintarvikepakkausten keräämiseen ja kierrättämiseen. Valitettavasti tästä on luovuttu joissakin maissa viime vuosikymmenien aikana mukavuussyistä.
Yksi esimerkki tästä on Tanskan olutteollisuus. Aiemmin olutpulloissa oli pantti, joka maksoi lähes yhtä paljon kuin olut. Pulloja palautettiin ja niitä käytettiin uudelleen. Nyt olutta myydään kuitenkin kertakäyttöpulloissa, Corvellec sanoo.
– Uskon, että pakkausten kierrättämisessä meidän on mentävä siihen suuntaan, että meillä on paikallisia, suljettuja järjestelmiä.
Lopuksi Corvellec toteaa, että tarvitsemme käytäntöjä ja rohkeita poliittisia päätöksiä, jotka ohjaavat kohti kiertotaloutta. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota vastuulliseen kuluttamiseen, parempiin tuotestandardeihin ja kierrätysvaatimuksiin.
– EU:n uusi kertakäyttömuovin kielto on tästä näkökulmasta mielenkiintoinen, mutta voimme tehdä huomattavasti enemmänkin.