Vihreä liikenne odottaa vielä mullistavaa innovaatiota – mutta se on tulossa

Kumpi tuli ensin, biokaasuauto vai biokaasuasema? Energiayhtiö St1:n perustajan ja hallituksen puheenjohtajan Mika Anttosen mielestä niin sähköautojen kuin muidenkin uudenlaisten kulkuneuvojen yleistymisessä on kana vai muna -ilmiön piirteitä.

– Pitäisi olla jakelijoita, jotka sitoutuvat rakentamaan jakeluverkostoa, ja kuljetusliikkeitä, jotka sitoutuvat hankkimaan sopivaa kalustoa, Anttonen kuvailee.

Kuluttaja ei hanki sähköautoa, jos hän ei voi luottaa siihen, ettei jää matkalla tienvarteen tyhjyyttään piippaavan akun kanssa. Samalla tavalla myös logistiikkayhtiöiden ja kaasun toimittajien, tuottajien ja jakelijoiden on edettävä samaan tahtiin, jotta kalusto ja jakelu kehittyvät yhtä matkaa.

Päästötavoitteet ja kiihtyvä ilmastokriisi pakottavat myös logistiikka-alan yrityksiä tekemään ratkaisuja. Anttosen mielestä nesteyteytty biokaasu on yksi tämän hetken lupaavimmista ympäristöystävällisistä vaihtoehdoista erityisesti raskaalle liikenteelle.

Biokaasun tuotantoa voitaisiin lisätä paljonkin, mutta pullonkaulana on kuljetuskaluston uusiminen, jota tehdään hitaasti kiivaasti kilpaillulla logistiikka-alalla. Anttonen uskoo, että kun arvoketju saadaan syntymään, biokaasu lähtee tällä vuosikymmenellä reippaaseen kasvuun.

Akuista ei ole pelastajaksi

Niin yritykset kuin valtiotkin ovat jo pitkään antaneet lupauksia fossiilittomuudesta, ja myös PostNord on sitoutunut kuljetuspalveluidensa fossiilittomuuteen vuoteen 2030 mennessä. Tällä hetkellä PostNordilla on käytössä fossiilisten polttoaineiden ohella uusiutuvalla dieselillä, biokaasulla ja sähköllä kulkevia autoja.

Anttonen sanoo, että vaikka fossiilisten polttoaineiden käyttö vähenee koko ajan, on harhaa ajatella, että niistä päästäisiin eroon tuossa tuokiossa. Hankalimmat alueet ovat hänen mukaansa lentoliikenne ja raskas liikenne.

– Esimerkiksi kaupunkiliikenteeseen tulee varmasti sähköisiä, akkuihin perustuvia jakeluautoja. Raskaan liikenteen kalustoon täytyisi kuitenkin latoa valtavasti akkuja, jotta syntyisi edes jonkinlainen toimintasäde.

Anttonen näkee akut muutenkin välivaiheena. Hän painottaa, että akkumineraaleja ei yksinkertaisesti riitä kaikille, jotta vihreä siirtymä voitaisiin toteuttaa niiden turvin. Mineraaleja ei tarvita vain akuissa vaan kaikissa digitalisaatioon ja sähköistymiseen liittyvissä infran osissa aina sähköjohdoista generaattoreihin ja muuntajiin.

– Se, että akkuja tulisi joka paikkaan, on höpöhöpöä. Jos sähkön varastointi hoidettaisiin joka paikassa akuilla, tarvittaisiin kolme maapalloa. Emme me voi kaivaa kaikkia maailman mineraaleja ylös ja laittaa niitä akkuihin ja vempaimiin. Se ei ole luonnon kannalta kestävä ratkaisu.

Vety on kallista ja hankalaa säilöä – vielä

Välivaiheen aikana kehitteillä on jatkuvasti uudenlaisia teknologioita päästöjen vähentämiseksi. Anttonen ei usko minkään nyt käytössä olevan teknologian olevan lopullinen ratkaisu, vaan tulossa on jotakin, mikä mahdollistaa energian varastoinnin teollisessa mittakaavassa.

Yksi esimerkki on power-to-x- eli P2X-teknologia, jota voidaan hyödyntää fossiilisia korvaavien polttoaineiden valmistuksessa vedyn ja uusiutuvan energian avulla. Teknologia on jo olemassa, mutta toistaiseksi sen käyttö on erittäin kallista.

– Ainakaan minä en uskalla luvata, että se olisi ensi viikolla käytössä. Ennen kuin uudet energiantuotantomuodot ovat investointikypsiä, niitä on kehitetty vuosikymmeniä, Anttonen sanoo.

Liikenteenkään osalta P2X ei ratkaisisi kaikkea, sillä jos kaikki fossiiliset polttoaineet korvattaisiin nykyisillä tavoilla tuottaa sähköä, maapallo peittyisi Anttosen mukaan aurinkopaneeleihin ja tuulimyllyihin. Vedyn käytössä energialähteenä ongelmaksi muodostuvat jakelu ja varastointi, sillä atomikokonsa pienuuden vuoksi vety vaatii äärimmäisen korkeatasoisia turvallisuusratkaisuja.

Ilmastotavoitteiden oltava globaaleja

Niin liikenteessä kuin energiantuotannossa yleensäkin, Anttonen uskoo uusiin, parempiin ja tehokkaampiin tapoihin ottaa käyttöön auringon tarjoama energia. Keinojen suunnittelu vaatii nyt resursseja, lainsäädäntöä ja poliittista tahtoa.

– Fossiilisista polttoaineista eroon pääseminen on 50–70 vuoden harjoitus. Niin sanottuun end gameen pääseminen on pitkä polku, eikä kaikkia tarvittavia keksintöjä ole vielä nähty.

Anttosen mielestä keskustelussa keskitytään nykyään liikaa päästöihin. Hän muistuttaa, että ilmastotieteilijät puhuvat ilmakehän hiilidioksidipitoisuudesta kokonaisuutena.

– Kun puhutaan päästöistä, puhutaan vain asian toisesta puolesta. Ilmakehässä on tällä hetkellä jo tuhat miljardia tonnia ylimääräistä hiilidioksidia, ja vaikka päästöt loppuisivat tänään, ilmastonmuutoksen eteneminen jatkuu.

Hiilinielujen lisääminen on edullista low techiä. Metsittämällä ja muilla – Anttonen painottaa, että skaalautuvilla – tavoilla lisätä hiilinieluja ostetaan aikaa järjestelmätransformaatioon. Tämä aika on käytettävä innovointiin ja ratkaisujen etsimiseen ilman, että sulloudutaan keinotekoisiin siiloihin. Koska ilmakehä on globaali, myös ilmastotavoitteiden on oltava globaaleja.

Kiireestä huolimatta Anttosen optimismi ei horju. Hän muistuttaa, että 50 viime vuoden aikana maailma on muuttunut paljon, ja nyt on kaikki syyt olettaa, että uusia asioita keksitään kiihtyvään tahtiin.

– Maailmanloppuun uskovia ihmisiä on ollut aikojen alusta asti. Uskon, että löydämme ratkaisut.