Ohita navigointi ja haku
Verkkopalvelumme ei tue enää Internet Exploreria. Käytä sen sijaan Chrome, Edge, Firefox tai vastaavaa selainta nopeamman ja sujuvamman käytön varmistamiseksi. Öppna i Microsoft Edge

PostNord tasoittaa tietä fossiilittomille raskaille kuljetuksille yhdessä kumppaneidensa kanssa

Maantiekuljetusten osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on huomattava. Raskaan kaupallisen liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentäminen Pariisin ilmastosopimuksessa asetettujen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi on valtava haaste, mutta me olemme tarttuneet siihen.

Keskeistä työssä on PostNordin osallistuminen Pathways Coalition -kumppanuuteen, jonka tavoitteena on nopeuttaa siirtymistä vastuullisiin kuljetusratkaisuihin ja luoda edellytykset fossiilittomalle kaupalliselle kuljetusjärjestelmälle vuoteen 2050 mennessä.

”Haluamme olla edelläkävijä logistiikka-alan ilmastosiirtymässä. Yleistavoitteenamme on fossiilittomat kuljetukset ja toiminnot vuoteen 2030 mennessä”, sanoo Amanda Jackson, PostNordin vastuullisuusjohtaja.

Matka kohti fossiilittomia raskaita kuljetuksia edellyttää uutta teknologiaa, uutta infrastruktuuria ja uusia liiketoimintamalleja. Ennen kaikkea se edellyttää tiivistä yhteistyötä useiden eri toimialojen välillä, jotta muutos saadaan aikaan riittävän nopeasti.

”Luotamme siihen, että muut toimialat tekevät oman osuutensa, jotta tavoitteet on mahdollista saavuttaa”, Amanda sanoo.

Koko arvoketjun voimien yhdistäminen

PostNord on ensimmäinen Pathways Coalitioniin valittu logistiikkayritys, ja tällä hetkellä se toimii ohjausryhmän puheenjohtajana. Ohjausryhmä kokoontuu säännöllisesti tarkistelemaan suunnitelmaa ja arvioimaan edistymistä. Muita arvoketjun eri osia edustavia jäsenyrityksiä ovat E.ON, H&M Group, Scania, Siemens ja Ericsson.

Yhteistyöhön perustuva toimintatapa varmistaa, että edistyminen on nopeaa ja joustavaa, mikä nopeuttaa siirtymistä vihreään logistiikkaan. ”Pathways Coalition on tärkeä foorumi, jonka kautta voimme oppia, jakaa tietoa ja tehdä yhteistyötä koko arvoketjussa. Se on myös paikka, jossa voimme yhdistää voimamme ja kertoa, mitä siirtyminen fossiilittomiin raskaisiin kuljetuksiin ja vaikuttamistyö edellyttävät”, Amanda sanoo.

Scanian Public Affairs Manager Emilia Käck on samoilla linjoilla yhteishengestä. ”Pathways Coalitionissa kaikki kuljetusalan arvoketjun toimijat ovat edustettuina – sähköverkon ja latausinfrastruktuurin tarjoajat, raskaiden ajoneuvojen valmistajat, kuljetusyritykset ja kuljetuspalveluiden ostajat. Se on arvokas paikka kokemuksien vaihtamiselle. Pystymme myös selkeyttämään ja tekemään vuoropuhelustamme viranomaisten, kuntien ja poliitikkojen kanssa konkreettisempaa.”

Tietojen ja kokemusten jakamista

PostNord on ensimmäinen Pathways Coalitioniin liittynyt logistiikkayritys ja yksi Pohjoismaiden suurimmista toimijoista alallaan, joten se voi tuoda mukanaan korvaamatonta näkemystä kuljetusalalta. Ymmärrämme, mitä haasteita fossiilittomiin kuljetusratkaisuihin siirtymiseen liittyy. Se täydentää erinomaisesti Pathways Coalitionin muiden jäsenten osaamista. Hyödyntämällä yhteistä tietämystämme pyrimme edistämään kehitystä kohti vihreämpiä raskaita kuljetuksia tulevaisuudessa.

”Olemme tehneet yhteistyötä useiden eri suunnitelmien parissa Pathways Coalitionissa”, Amanda kertoo. ”Aiheita ovat olleet esimerkiksi osaamisen jakaminen ja yleiseen mielipiteeseen vaikuttaminen.  Olemme myös kartoittaneet mahdollisia pilotteja ja projekteja. Tärkeää on myös se, että olemme lähellä toisiamme ja voimme vaihtaa tietoa ja kokemuksia arvoketjun päästövähennyksistä.”

Yhteisellä tiellä kohti päästöttömyyttä

Vaikka palapelin palaset alkavat loksahdella kohdalleen, Amanda myöntää, että edessä voi vielä olla haasteita. Kun otetaan huomioon eri alojen erilaiset tarpeet, ihanteellisen suunnitelman laatiminen näin monimutkaiseen aihepiiriin liittyen ei ole aina helppoa.

Raskaat kuljetukset on ala, jolla hiilestä kokonaan eroon pääseminen on osoittautunut hyvin vaikeaksi. Se edellyttää myös ratkaisuja, joita ei ole vielä keksitty tai jotka eivät ole vielä laajalti saatavilla. Keskittymällä tähän alaan Pathways Coalition aikoo kuitenkin merkittävästi vähentää hiilidioksidipäästöjen kokonaismäärää ja saavuttaa vuodelle 2030 asetetut ilmastotavoitteet.

”Kun ymmärrämme toistemme haasteita ja mahdollisuuksia, voimme helpommin auttaa toisiamme siirtymässä”, Emilia sanoo.

Amanda yhtyy näihin ajatuksiin ja toteaa lopuksi: ”Toivon, että voimme jatkossakin vahvistaa yhteistyötä arvoketjussa ja vaikuttaa sekä päättäjiin että alan muihin toimijoihin, jotta ilmastosiirtymää voidaan nopeuttaa yleisesti ja erityisesti raskaiden kuljetusten hiilidioksidipäästöjä vähentää.”

Oletko kiinnostunut palveluistamme?

Pyydä tarjous