Ohita navigointi ja haku
Verkkopalvelumme ei tue enää Internet Exploreria. Käytä sen sijaan Chrome, Edge, Firefox tai vastaavaa selainta nopeamman ja sujuvamman käytön varmistamiseksi. Öppna i Microsoft Edge

Käytettyjen tavaroiden verkkokaupat ovat kestävän kulutuksen ytimessä

Käytettyjen tavaroiden myynti on siirtynyt viime vuosina entistä enemmän verkkoon ja sen suosio on jatkuvassa kasvussa. Sellpyn Alma Riihelän mukaan tämä johtuu siitä, että kuluttajien asenteet ovat muuttuneet, ja yhä useammat haluavat tukea yrityksiä, jotka edistävät kestävää kulutusta.

Yksityishenkilöt ovat jo pitkään myyneet monenlaisia käytettyjä tavaroita sekä kirpputoreilla että erilaisilla nettialustoilla, mutta nykyään myös yritykset ovat ottaneet koppia käytettyjen tavaroiden verkkokaupasta. Yksi alan edelläkävijöistä on käytettyjen vaatteiden myyntiin keskittynyt Sellpy, jonka paketteja toimitetaan eri puolille EU:ta muun muassa PostNordin välityksellä. Sellpy on onnistunut luomaan kokonaisvaltaisen ja kansainvälisen verkkokaupan ratkaisun ja hyödyntämään teknologiaa, jotta se voi käsitellä uniikkeja käytettyjä tuotteita suuressa mittakaavassa.

”Me hoidamme oikeastaan kaikki myyntiprosessiin liittyvät asiat asiakkaan puolesta ja tarkoituksemme on tehdä myynti heille mahdollisimman helpoksi. Myyjän ei tarvitse kuin pakata tuotteet kotona ja me hoidamme lopusta, eli lajittelemme ja hinnoittelemme tuotteet, otamme niistä valokuvat, kirjoitamme tuotekuvaukset ja laitamme ne myyntiin meidän asiakkaillemme 24 eri Euroopan maassa”, Sellpyn Commercial Lead Nordics Alma Riihelä kertoo.

Tämä onkin yksi verkkokaupan valtavista eduista: käsittämättömän laaja asiakaskunta.

”Jos myydään käytettyjä vaatteita – tai muita käytettyjä tuotteita – esimerkiksi kotikaupungin kirppiksellä tai Facebookin paikallisessa MarketPlacessa, niin myös asiakaskunta on melko suppea ja paikallinen. Kansainvälisen verkkokaupan kautta asiakaskunta kasvaa uskomattoman laajaksi.”

Kulutustottumukset muuttuvat

Riihelä johtaa Sellpyn kaupallista toimintaa Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa, ja hän on nähnyt muutoksen kulutuskulttuuriin liittyvissä asenteissa.

Hänen mukaansa kuluttajat eivät enää halua, että vaatteita tuotetaan paljon ja että kaikkia resursseja ei käytetä täysin loppuun. Toisin sanoen kysyntä käytettyjä tuotteita kohtaa kasvaa koko ajan. Ympäristöystävällisyyden, tiedostavan kuluttamisen ja halvemman hinnan lisäksi kuluttajat haluavat mahdollisuuden löytää uniikkeja vaatekappaleita, joita ei löydy jokaisen vaatekaapista.

”Teettämämme tutkimuksen mukaan nämä pätevät erityisesti nuorempaan kuluttajakuntaan, mutta on ilahduttavaa, että myös vanhempien second hand -kuluttajien määrä lisääntyy jatkuvasti. 82 prosenttia tutkimuksen vastaajista kertoi kokevansa, että second hand -shoppailu on muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana sosiaalisesti hyväksytymmäksi, mikä kertoo aika paljon kulutustottumuksien ja -asenteiden muutoksesta”, Riihelä kertoo.

Lisää potentiaalia yrityksille

Kuluttajat eivät ole Riihelän mukaan ainoita, joiden tottumukset ja näkemykset ovat muuttuneet – tai ainakin muuttumassa.

”Yritykset ovat alkaneet huomata, että käytettyjen vaatteiden myynnissä on paljon potentiaalia sekä kuluttajien kiinnostuksen, kestävän kehityksen ja tuotemerkin vastuullisuuden kannalta että kaupallisesta näkökulmasta”, Riihelä selittää.

”Vaateala on tunnettu hyvin ohuista marginaaleistaan, mutta kun tuotteet voidaan myydä useampaan kertaan, niin se nostaa niiden jälleenmyyntiarvoa. Yritykset ovat heränneet käytetyn tavaran verkkokaupan kasvavaan potentiaaliin, joka heijastaa muotiteollisuuden murrosta ja asennemuutosta kulutuskulttuurissa. Pitää muistaa, että tämä ilmiö ei rajoitu pelkästään vaatealaan vaan se ulottuu myös esimerkiksi elektroniikkaan ja teollisuuteen.”

Myös innovaatiot tuovat oman osansa kehitykseen. Riihelä kertoo, että hyvä esimerkki siitä ovat niin kutsutut perinteisemmät uusien tuotteiden myyjät, jotka ovat alkaneet kokeilla, voisiko uusien ja käytettyjen tavaroiden verkkokauppaa yhdistää.

Teknologia on elinehto

Sellpy on perustettu Ruotsissa vuonna 2014 ja heidän verkkokauppansa kautta on myyty jo yli 25 miljoona käytettyä tuotetta. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman teknologian kehitystä ja innovatiivisia ratkaisuja.

”Olemme alusta asti käyttäneet apunamme digitalisaatiota ja teknologiaa. Ne ovat elinehto sille, että voimme toimia tällaisella volyymillä. Algoritmi esimerkiksi hinnoittelee tuotteet ja valokuvarobotti kuvaa ne. Meillä on todella paljon teknologisia apuvälineitä työntekijöidemme tukena”, Riihelä selittää.

Hän uskoo, että tulevaisuudessa teknologia tulee näyttelemään suurta roolia verkkokaupan parissa.

”On erittäin mielenkiintoista nähdä, mitä esimerkiksi tekoälyn kehittyminen tuo tullessaan. Sen avulla voidaan varmasti helpottaa esimerkiksi tuotteiden löydettävyyttä ja parantaa personoituja asiakas- ja ostokokemuksia.”

Tutustu asiakkaisiin ja markkinoihin

Teknologian hyödyntäminen on yksi tärkeimmistä tekijöistä, jos haluaa perustaa kansainvälisen käytettyjen tuotteiden verkkokaupan. Se ei kuitenkaan yksistään ole avain menestykseen.

”Täytyy ymmärtää juuri sen maan markkinan edellytykset, odotukset ja kilpailutilanne, missä verkkokauppaa ollaan lanseeraamassa. Vaikka verkkokauppa olisi ollut kotimaassaan valtava menestys, niin se ei tarkoita, että se toimisi myös kaikkialla muualla, sillä kuluttajat ja kulutustottumukset ovat hyvin erilaisia”, Riihelä sanoo.

Riihelällä on yksi neuvo ylitse muiden kaikille niille, jotka ovat perustamassa verkkokauppaa – sillä ei ole väliä, perustaako sen pienessä vai suuressa mittakaavassa ja toimiiko se kotimaassa vai kansainvälisesti.

”Kaikkein tärkeintä on tuntea oma potentiaalinen asiakaskunta ja kuunnella heidän toiveitaan ja tottumuksiaan. Kaikkien ei välttämättä kannata perustaa valtavaa “kaikille kaikkea” -tyyppistä verkkokauppaa, vaan kannustaisin ensisijaisesti miettimään, mikä on on juuri sinun vahvuutesi ja juttusi”, Riihelä vinkkaa.

Kysy lisätietoja tai tarjous

PostNordilla saat ratkaisut kaikkiin logistiikkatarpeisiisi.

Ota yhteyttä